Esiintyjät

V Saimaa Jazz Festival

V Saimaa Jazz Festival järjestetään kevään kahtena viikonloppuna: 26.-27.4. sekä 16.-17.2025!

Saimaa_Jazz_ikoni_linna_pieni

Launtai 26.4.

TRESTANGO-CD-KANSIKUVA-1

Lauantai 26.4.  |  19:00  |  Kulttuurikellari, Savonlinna

Trio Tanguango: Tango nuevon ilta

Trio Tanguango on yksi Suomen johtavia tango nuevon yhtyeitä. Vuonna 2013 perustetun yhtyeen kolmea albumia – Tanguango 2015, Hotel Tango 2017, Très Tango! 2023 – ovat kiittäneet niin yleisö kuin kriitikot ja ne ovat saaneet hyvin soittoaikaa erilaisilla radiokanavilla niin koti- kuin ulkomailla. Trio Tanguango on myös julkaissut kolme musiikkivideota. Esim. Juha Seitz (Ilkka-Pohjalainen) kirjoittaa Très Tango! -levystä: ”Trio Tanguango tulkitsee kolmannella pitkä-soitollaan argentiinalaisen Ástor Piazzollan sekä ranskalaisen Jérôme Naulais´n tangoja. Dramaattista kiihkeyttä riittää, kuten kuuluu asiaan. Trion jäsenet heittäytyvät säveliin tunteella. Ammattitaito sulautuu näkemykseen nautinnollisin värein”.

Savonlinnalainen yhtye on esiintynyt eri puolilla kotimaata niin konserttisaleissa, klubeilla kuin festivaaleilla. Lisäksi Trio Tanguango on konsertoinut Georgiassa, Saksassa, Unkarissa ja Venäjällä sekä pandemia-aikana etänä Etelä-Amerikan tangomaissa Argentiinassa, Paraguaissa ja Uruguaissa. Heinäkuussa 2025 yhtye on kutsuttu esiintymään Sveitsissä. Yhtyeen musiikin sovituksesta sekä äänilevyjen tuottamisesta ja julkaisemista vastaa Matti Makkonen ja hänen edustamansa Nova Records Oy.

Albumit (Nova Records):
Très Tango! 2023
Hotel Tango 2017
Tanguango 2015

Susanna Mieskonen-Makkonen (viulu)
Kirsi Laamanen (harmonikka)
Maija Teikari (piano)

Liput 20/18 €

Järjestää yhteistyössä: Olavin Jazz ry & Nova Records oy

Saimaa_Jazz_ikoni_aalto_pieni

Sunnuntai 27.4.

 

WEB_Joy_2019-Photo-Jyri-Keronen-10
Hillside Band
Bunnu Asila2

Sunnuntai 27.4.  |  17:00  |  Savonlinnan Tuomiokirkko

Hillside Band (Kenia) & Itä-Suomen yliopiston edustuskuoro JOY

Afrikkalaista musiikkia

Itä-Suomen yliopiston kuoro Joy saa huhtikuun lopulla vieraakseen kuudesta kenialaisesta ammattimuusikosta koostuvan Hillside Bandin ja heidän laulusolistinsa Bunny Asilan. Hillside Band koostuu kolmesta laulajasta ja kolmesta muusikosta, joista osa työskentelee kirkkomuusikkoina Hillside Church -kirkossa Nairobissa Keniassa. Hillside Band on käynyt konserttikiertueella Suomessa aiemmin vuosina 2022 ja 2024.

Nuorekas Joy on vuonna 1969 perustettu sekakuoro, jonka riveissä on produktiosta riippuen noin 30-40 laulajaa. Laulajien keski-ikä on noin 25 vuotta ja heidän joukostaan löytyy opiskelijoita laajasti eri aloilta, ulkomaalaisia vaihto-opiskelijoita sekä jo työelämässä olevia. Vuodesta 2014 Joy-kuoro on toiminut myös Itä-Suomen yliopiston virallisena edustuskuorona. Joensuussa toimivaa Joy-kuoroa on syksystä 2022 lähtien johtanut  savonlinnalainen Matti Makkonen.

Hillside Band ja Joy-kuoro esiintyvät yhteisellä konserttikiertueellaan Savonlinnan Tuomiokirkossa 27.4., Alavan kirkossa Kuopiossa 28.4. ja Pielisensuun kirkossa Joensuussa 29.4. Konserttien ohjelmassa on afrikkalaista musiikkia ja erityisesti uutta afrikkalaista gospel-musiikkia Joy-kuoron ja Hillside Bandin erikseen ja yhdessä esittäminä.

Bunny Asila: https://www.youtube.com/watch?v=cOME5abSBq4
Joy-kuoro: https://joykuoro.fi/joy-kuoro/

Hillside Band (Kenia) solistinaan Bunny Asila & Itä-Suomen yliopiston
kuoro Joy, johtaa Matti Makkonen
Konsertin kesto: noin 1 tunti
Vapaa pääsy
Käsiohjelma 20/15 € (käsiohjelmamaksu ennakkoon nettilippu.fi)

Maksamalla käsiohjelman ennakkoon varmistat paikkasi konsertissa. Saat maksutositetta vastaan konsertin käsiohjelman kirkon ovelta ennen konserttia.

Järjestää yhteistyössä: Olavin Jazz ry, Nova Records, Savonlinnan
seurakunta

Saimaa_Jazz_ikoni_rumpu_pieni

Perjantai 16.5.

 

Sointi25

Perjantai 16.5.  |  19:00  |  House of Olaf

Sointi Jazz Orchestra

Sointi Jazz Orchestran kuudes studioalbumi Jäähyväiset (Flame Jazz Records) on savonlinnalaislähtöisen Rasmus Soinin säveltämä kokonaisuus, joka on saanut inspiraatiota luonnon ihmeistä sekä luonnon ja ihmisen ristiriitaisesta suhteesta. Elämykselliseksi mestariteokseksi kehuttu albumi on kerännyt valtavasti positiivista palautetta lokakuun 2024 julkaisusta lähtien. Albumin sävellykset ovat ihastuttavat kiinnostavilla instrumentaatioilla ja kiinnostavilla elokuvallisilla tunnelmilla. Kappaleissa on kuultavissa vaikutteita useista eri musiikkityyleistä ja lopputulos on svengaavaa ja luontevasti virtaavaa musiikkia. Yhtyeen aiempia esityksiä on kehuttu intensiivisiksi, suorastaan vangitseviksi kokemuksiksi, joista ei riemukkaita grooveja puutu.

"Elämyksellinen mestariteos ottaa kaiken irti puhaltimien elokuvallisista vivahteista."
-Juha Seitz, Ilkka-Pohjalainen

"Levyn kuuntelun jälkeen on samaan aikaan tyhjä että täyttynyt olo."
-Kulttuurimedia

Sointi Jazz Orchestra
kpm. Rasmus Soini
Nihkee - spoken word

Liput ennakkoon: 29,90/25€

Järjestäjä: House of Olaf
Yhteistyössä: Sointi Jazz Orchestra ja Olavin Jazz ry

Saimaa_Jazz_ikoni_pohja_pieni-1

Lauantai 17.5.

 

12974b66-13c4-40e6-9a12-ba2ceec0257f

Lauantai 17.5.  |  19:00  |  Kulttuurikellari, Savonlinna

Sibajazz Saksofonikvartetti & Taidelukion Jazz-yhtye

Jari Perkiömäen ohjaama, Sibelius Akatemian jazzopiskelijoista koostuva saksofonikvartetti soittaa omia sovituksiaan jazz- ja popklassikoista sekä mm. Miami Sax Quartetin sekä virtuoottisen brittikvartetin Itchy Fingersin ohjelmistosta. Luvassa huikeita sooloja sekä värikästä saksofonisoundia sopraanosta bassosaksofoniin." Kahden kokoonpanon konsertin aloittaa Teemu Takasen luotsaama Savonlinnan Taidelukion Jazz-yhtye.

Sibajazz Saksofonikvartetti:
Oona Matsson, baritonisax
Alvar Sievers, tenorisax
Severi Tikkinen, sopraano- ja alttosax
Jari Perkiömäki, altto- ja tenorisax

Liput: 20/18€

Järjestää: Olavin Jazz ry
Yhteistyössä: Nova Records oy, Savonlinnan taidelukio, Taideyliopisto Sibelius-Akatemia